Felix Zenger esiintyy Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa

Felix Zenger esiintyy Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa

Felix Zenger esiintyy Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa Helsingin jäähallissa lauantaina 25.2. Muita esiintyjiä tapahtumassa ovat muun muassa The Rasmus, Anna Abreu, Paradise Oskar ja Minna Tervamäki. Illan aikana valitaan Suomen Eurovision 2012 -laulukilpailun edustaja.

Lisätiedot:
http://satumaa.yle.fi/umk

Hannu Lepola ystävineen vetää Stingiä!

Hannu Lepola ystävineen vetää Stingiä!

Hannu Lepola tulkitsee jälleen musiikillisen ensirakkautensa Stingin tuotantoa. Konserteissa Lahdessa, Oulussa ja Kuopiossa kuullaan kappaleita maailman tunnetuimpiin kuuluvan muusikon laajalta soolouralta. Lepolaa säestää huippumuusikoista koottu yhtye sekä kunkin konserttikaupungin oma sinfoniaorkesteri. Kapellimestarina toimii Jaakko Kuusisto.

Konsertit:
Pe 10.2 klo 13 & 19 Sibeliustalo, Lahti
To 1.3. & pe 2.3. klo 19 Oulun Musiikkikeskus
To 15.3. klo 19 Kuopion Musiikkikeskus

Lisätietoa:
Sibeliustalo
Oulu Sinfonia
Kuopion Musiikkikeskus

Meta4 konsertoi Saksassa ja Englannissa

Meta4 konsertoi Saksassa ja Englannissa

Jousikvartetti Meta4 lähtee konserttimatkalle Saksaan tammikuussa. Kvartetti esiintyy kaikkiaan kolmesti, Berliinissä, Coesfeldissa ja Essenissä.

Maaliskuussa yhtye kiertää konsertoimassa Englannissa. Konsertit järjestetään seitsemässä kaupungissa ympäri Englantia.

Lisätietoja:
http://meta4.fi/

Konserttikalenteri

27.1. Petteri Iivonen, Turku, Finland
29.1. Meta4, Essen, Germany
1.2. Kimmo Pohjonen & Heikki Laitinen, Helsinki, Finland
4.2. Meta4, Kaustinen, Finland
5.2. Jukka Perko, Jyväskylä, Finland
7.2. Elina Vähälä, Helsinki, Finland
7.2. Felix Zenger, Uludag, Turkey
10.2.
Hannu Lepola ystävineen, Lahti, Finland
11.2. Felix Zenger, Helsinki, Finland
18.2. Meta4, Stockholm, Sweden
23.2.
Jaakko Kuusisto, Oulu, Finland
1.-2.3.
Hannu Lepola ystävineen, Oulu, Finland
13.3.
Jukka Perko, Oulu, Finland
15.3.
Felix Zenger, Oulu, Finland
15.3.
Hannu Lepola ystävineen, Kuopio, Finland
15.3.
Meta4, Chichester, UK
15.3.
Petteri Iivonen, Paris, France
17.3.
Meta4, Haslemere, UK
17.3.
Suomalainen kamariorkesteri, Helsinki, Finland
18.3.
Meta4, Reading, UK
19.3.
Meta4, London, UK
21.3.
Meta4, Kendal, UK
22.-23.3.
Jaakko Kuusisto, Oulu, Finland
22.3.
Meta4, Hartlepool, UK
28.-29.3.
Meta4, Helsinki, Finland
30.3.
Meta4, Antwerp, Belgium